sunnuntai 24. elokuuta 2014

Tervetuloa!


Illat pimenevät, lämpötila laskee, kurjet muuttavat ja sateisten päivien lukumäärä lisääntyy - syksy tulee, ei sille mitään mahda. Syksyn tullen onkin hyvää aikaa keräillä uusia ideoita ja pikkuhiljaa ryhtyä pohdiskelemaan työasioita. Viimeiset kaksi vuotta ovat kuluneet joko raskaana, tai imettäen, mutta nyt hoitovapaalla osa-aikaisesti töihin "paluu" kutsuu. Palaaminen vain on hieman haastavampaa, kun palaaminen tarkoittaa noin 9kk:ta ennen vauvan tuloa perustetun rakennusrestauroinnin töitä tarjoavan toiminimen herättelyä.

Syksyllä 2012 perustin toiminimen "Restaurointi Vanhat Ruudut". Aikaisemmin olin tehnyt töitä osuuskunnan kautta, mutta ajattelin, että toiminimellä toimiminen olisi selkeämpää. Verstaan vuokrasin opiskelukaverini Minnan kanssa Wanhalta Wallankumoukselta ja anoin starttirahaa. Muutama työprojektikin tuli sovittua syksylle/talvelle ja vuokrasopimuksen kirjoittamisen jälkeen seuraavana päivänä vessassakäynti muuttikin suunnitelmat (on se jännä juttu miten naisen elämässä ne suurimmat uutiset usein selviävät vessassa :)) - raskaustestiin pamahti kaksi viivaa. Viivat olivat ilon ja odotuksen aihe ja toinen lapsi oli erittäin tervetullut, ajoitus vain hieman hämmensi. Alkuhämmennyksen jälkeen jatkoin töitä ja syksyn ja talven aikana tein aikaisemmin jo sovittuja projekteja.

Ihana poika syntyi vappuna 2013, kaksi viikkoa sen jälkeen kun olimme muuttaneet ensimmäisestä ihka omasta (tai pankin) kodistamme Portsasta ja elelimme huoletonta vuokralaisarkea Hirvensalossa. Kesän aikana kuitenkin (hormonihäiriöissä) teimme tarjouksen Vasaramäessä sijaitsevasta rintamamiestalosta ja tässä sitä on kohta jo vuosi asuttu ja taloon tutustuttu.

Äitiyslomalla syksyn aikana sain viimeisteltyä roikkuneet opintoni ja opinnäytetyöni tein kodistamme: Jälleenrakennuskauden pientalon kuntokartoitus ja restaurointisuunnitelma . Yhtäkkiä huomasin asuvani keskellä "suomalaista keskiluokkaista idylliä" pientaloalueella kolmen kilometrin päästä kauppatorista, puutarhoineni ja pihasaunoineni. Ikuinen hirsitalointoilija sisälläni jopa harmitteli hetken tilannetta, mutta realisti, 50% äänioikeuden omistaja ja osa-aikainen yrittäjä taas ei ollut uskoa todeksi kaikkea sitä tilaa ja tunnelmaa.

Omassa kodissa riittää laittamista, tutkimista ja huoltoa. Tämän lisäksi 2 kotihoidossa olevaa lasta ja osa-aikainen hanttihomma (jotain säännöllistä tuloa) imaisevat leijonaosan ajastani. Toivon silti, että saisin pieniä restaurointialan työprojekteja syksylle ja talvelle, jotta ote omaan alaan ei häviä.

Viime talvena yhteistyökumppanini ja verstaan toinen vuokraaja sai suuria vessauutisia hänkin ja keväällä irtisanoimme haikein mielin verstaan vuokrasopimuksen. Kakkonen tuntui vielä liian pieneltä päiväkotimaailman imaistavaksi ja Wallankumouksellakin puhalsivat uudet tuulet toisen päädyn myynnin myötä. Tässä sitä sitten ollaan, ilman varsinaista verstasta, matalan kellarin omistajana, lapset, ja eläimet jaloissa ja yläkerta remonttia odotellen.

Tässä blogissa käsittelen päällekkäin ja limittäin oman kodin remonttia ja asiakastöitä. Takautuvasti luvassa ainakin saunan pukuhuoneen ehostusta, makkarin laittoa, ulkomaalausta ja ikkunankunnostuksen perusopas Perinnemestarikirjaan  kuvaamieni kuvien pohjalta. Pienille asiakastöille ajattelin blogin jopa olevan hyvä dokumentointialusta (asiakkaan näin tietenkin tahtoessa). Välillä saattaa teksti rönsyillä yksityiselämänkin puolelle. Sillisalaatti siis, mutta niinhän tämä elämä juuri nyt taitaa olla. Onneksi pidän silleistä ja salaateista. Enemmän toki nauttisin niitä sihteerin avustuksella, koska aikataulujen muistaminen ei ole suurin vahvuuteni.

Hyppää siis kyytiin ja älä takerru pieneen lukihäiriöisen tekstintuottamisessa mukana kulkevaan häiriöilyyn!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti